Varmaankin viimeisen luennon ja koko kurssin tärkein oppi on se, että mediavälineitä oppii käyttämään vain käyttämällä niitä oikeissa käytännön tilanteissa. Teorian tasolle jäädessään asia voi jäädä todella hämäräksi ja ihminen voi säilyttää aivan vääriä käsityksiä itsestään niin oppijana kuin median käyttäjänäkin. Ainakin itselleni kurssi on avannut ovan uuteen, vaikka juuri nyt en tarkasti tiedäkään, miten tulen uusia tietojani ja taitojani käyttämään.

Viimeisen luennon mukaan erityisen tärkeää sosiaalisessa mediassa toimiessa on se MITEN ja MISSÄ asiansa esittää. Vanhan opin uusi tähdellinen oivallus onkin itselleni, että tärkeää EI ole vain se MITÄ haluan sanoa ja viestittää muille, vaan on entistä tärkeämpää harkita mikä & millainen on se foorumi, jolla asiani tuon esille, ja miten sanottavan muotoilen, jotta muut voisivat ymmärtää sen mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti ja oikein.

Edellisen tehtävän mielipidekirjoituksen tekemisen aloitin siten, että luin käyntiin päästäkseni muiden opiskelijoiden lähettämiä kommentteja omaan http://minaopin.vuodatus.net/ oppimispäiväkirjablogiini. Oli mukava huomata, että on muitakin, joille sosiaalinen media on uudehko tuttavuus. En siis ole todellakaan ainoa, joka on jostakin syystä vieroksunut fasebookkia ja muutenkin vältellyt uuden median käyttöä.

Tuntui oikeastaan aika hienolta saada lukea muiden kannustavia viestejä.  Kasvottomien opiskelutovereiden kommenttien lukeminen auttoi ymmärtämään ainakin hieman sitä, mitä monet kokevat, kun juttelevat kenties aivan tuntemattomien ihmisten kanssa ja jakavat kokemuksiaan sosiaalisen median välityksellä. Kokemus ei tuntunut pahalta vaan oli ennemminkin voimia antava. Kommenttien tutkiminen käynnisti myös omaa pohdintaani siitä, miksi minä ja niin monet aikuiset ihmiset usein jännitämme ja pelkäämme uuden median käyttöä. Kävin mielessäni läpi omia syitäni yhdistellen niitä saamiini kommentteihin. Vielä lisää ajatuksia saadakseni siirryin moodlen kautta opettajan jakamaan hyödylliseen linkkin. Luin siis seuraavaksi Mediakasvatus ei tunne rajoja -artikkelin osoitteessa http://www.sivistys.net/tausta/mediakasvatus_ei_tunne_ikarajoja.html.

Artikkelia lukiessani koin varmaankin jonkinlaisen Ahaa-elämyksen. Sen jälkeen on tuntunut aivan järkevältä ajatella, että mediatajuni on ollut aika alkukantainen eivätkä tähän astiset  elämäni käytännöt ole aktivoineet juuri mitenkään sitä muuttumaan. Artikkelin lisäksi kävin läpi luentojen powerpoint-kalvoja ja peilasin omia ajatuksiani vielä niihinkin. Näin pääsin vauhtiin mielipidekirjoituksen konkreettisessa työstämisessä. Kirjoittelin tekstiä eteenpäin ja hain asiaan myös positiivista lähetymistapaa. Aihetta siihen löysin samaisesta artikkelista. Lisäksi minulla oli myös omia tuoreita kokemuksia vieraiden ihmisten kommenttien kannustavasta vaikutuksesta.

Saadakseni vielä paremman kuvan asiasta kirjoitin googlen hakukenttään termin sosiaalinen media. Löysin hyvän koonnon aiheesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalinen_media sivulta.
Sieltä keräsin itselleni muutamia keskeisiä sanoja, joista tärkemmäksi koin ilmaisun verkkoviestintäympäristö. Sen merkityksen tunnun ymmärtävän paljon paremmin kuin jollakin tavalla hämäräksi jääneen ilmaisun sosiaalinen media. Kartutin suppeahkoa sanavarastoani vielä erottelemalla toisistaan erilaisia sosiaalisen median palveluita. Nyt tuntuukin, että erotan aiempaa selvemmin ainakin yhteisö-, yhteistyö-, blogi- ja uutistenjakopalvelut toisistaan.

Päädyin julkaisemaan mielipidekirjoitukseni omassa oppimispäiväkirjablogissani, sillä se oli kuitenkin niin henkilökohtainen, että se tuntui oikealta paikalta.

Luin mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän jutun Mediakasvatus ei tunne rajoja osoitteessa
http://www.sivistys.net/tausta/mediakasvatus_ei_tunne_ikarajoja.html ja vasta lukiessani ymmärsin hieman paremmin, mikä minua sosiaalisessa mediassa on alusta asti häirinnyt ja sen myötä myös voimakkaasti estänyt ja hidastanut osallistumistani sosiaalisen median kentällä. Kirjoituksessa puhutaan ihmisten mediatajuun liittyvästä muutoksesta, jonka tärkein ilmenemismuoto on nykyään se, että sosiaalisuus voidaan uusien palveluiden avulla yhdistää tarvittaessa myös anonyymiyteen.

Asiaa enemmän pohtiessani huomasin, että minun mielessäni sosiaalisuus liittyy edelleen hyvin voimakkaasti kasvokkaiseen tai puhelimen yms. kautta käytävään kanssakäymiseen tutun ihmisen kanssa. Luulenkin nyt, että mediatajuni on ainakin osittain jäänyt menneelle vuosituhannelle, sillä tärkeää viestinnässäni on edellen se, että tiedän edes alustavasti jostakin yhteydestä ihmisen, jonka kanssa ylipäätään haluan kommunikoida. On pelottavaa ajatella, että sosiaalisessa mediassa saattaisin käydä pitkänkin keskustelun ihmisen kanssa, josta en välttämättä tietäisi yhtään mitään, ja kenties sanoa jotakin sellaista, mitä myöhemmin todella kadun. Hyvältä ei tunnu myöskään ajatus siitä, että joku voisi esiintyä keksityllä minuudella ja kertoa minulle elämästään asioita, joilla ei olisikaan todellisuuspohjaa.

Mediakasvatus ei tunne rajoja -artikkeli käsitteli myös sitä, miten sosiaalisissa tilanteissa arka ihminen voi verkossa luoda julkista elämää panematta kuitenkaan persoonaansa alttiiksi. Etenkin sosiaalisista peloista kärsiville verkko näyttäisi uusien tutkimusten mukaan olevan tärkeä keino hoitaa sosiaalisia suhteita. Ajatus tuntuu tällä tasolla kyllä ihan kannatettavalta. Sosiaalisesti estyneille some näyttäisi tarjoavan vallan hyvän foorumin ilmaista itseään ja ajatuksiaan. Samalla he voivat löytää sekä samoin kuin eri tavalla ajattelevien kanssa yhteyttä ja kenties myös rakentaa persoonalleen sopivia yhteisöllisyyden muotoja sekä liittyä itselleen sopiviin keskustelu- tai harrasteryhmiin. Tästä näkökulmasta asiaa tarkastellen ei sosiaalinen media enää vaikuta niin vieraalta tai oudolta kuin vielä hetki sitten.

Käsitykseni mukaan sosiaalisen median muodot kehittyvät kaiken aikaa. Mitä enemmän olen viime viikkoina perehtynyt some:n muotoihin ja käytäntöihin, sitä enemmän tuntuu, että uutta oppia tarvitaan elämänkaaren kaikissa vaiheessa, jotta ihmiset pysyvät mukana muutoksessa. Itse käyn aika usein avoin tietosanakirja Wikipediassa lukemassa kiinnostukseni kohteena olevista asioista, sillä koen, että pääsen nopeasti kiinni aiheen perustietoihin ja saan jonkinlaisen rungon, johon voin sen jälkeen kerätä tarkempaa ja tärkempää tietoa aiheesta varmemmista lähteistä.

Sosiaalisesta mediasta löysin helppolukuisen tietopaketin http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalinen_media. Sen avulla olen nyt  hahmotellut itselleni ymmärrettävää kokonaisuutta digitaalisen median kentästä ja kerännyt tietoa myös muualta hämmästyttävän laajaksi paisuneesta verkkoviestintäympäristöstä. On ollut ilo huomata, miten helposti oppimista tapahtuu, kunhan vain rohkaistun liikkumaan digitaalisen median alueella.

Toisella luennolla kiinnitin huomioni siihen, että olen huomioinut enemmän niitä uhkia, joita verkossa liikkumiseen liittyy kuin sen luomia mahdollisuuksia. Mieltäni on painanut esimerkiksi se, miten helppoa verkossa on levittää niin tietoisesti kuin tietämättäänkin väärää informaatiota ilman, että olisin huomioinut sitä mahdollisuutta, että digitaaliset lähteet myös tarkistavat ja korjaavat tietojaan, joskus melkeinpä reaaliajassa.

Myös identiteettivarkauksien mahdollisuus ja keksityillä henkilöllisyyksillä esiintymien on huolettanut. Sen tiedostaminen, että sitä mukaa kun käyttäjien luottamus omaan asiantuntemukseen kasvaa, sitä varmemmin he esiintyvät myös netissä omana itsenään. Sekin tuntuu tämän luennon jälkeen mahdollisuudelta ettei aina tarvitse tietää asioita vaan verkossa on helppo myös kysyä, jos ei ole varma olettamuksistaan.

Hienona mahdollisuudelta tuntuu nyt se, että kun palstoilla ihmiset jakavat ajatuksiaan ja keskustelevat muiden kanssa, niin samalla luodaan aivan uutta luovaa materiaalia, joka parhaassa tapauksessa voi osoittautua hyvinkin tärkeäksi jollekin ihmiselle. Loppu päätelmäni onkin siis, että kaikki jakaminen ei ole pelkkää tyhjää lätinää tai omien asioiden levittelemistä vaan sillä saattaa olla hyviäkin seurauksia.

Jäin  miettimään ensimmäisen luennon jälkeen, voiko ihminen säilyä olemassa olevana nykyaikana vain silloin, jos hän jakaa asioita muiden kanssa digitaalisessa verkossa. Havaintoni mukaan ainakaan minun olemassa oloni ei riipu siitä käytänkö nettiä väliaineena viestimiseen vai en. Yhä edelleen suurin osa kanssakäymisestäni läheisteni ja ystävieni kanssa tapahtuu nimittäin kasvokkain tai kännykän tekstiviestien ja puheluiden muodossa, joten ainakaan vielä en tunne kaipausta netissä käytävään "kevyeen" yhteyden pitoon.

Elän ilmaisesti aika tyytyväisenä katveessa digitaalisen ajan elämäntavasta, sillä en koe juurikaan tarvetta liittyä erilaisiin ryhmiin, jotka kokoontuvat vaihtamaan kuulumisia ja tietoja netin välityksellä. En osaa sanoa, jäänkö paitsi jotakin keskeistä jakamisen, liittymisen, levittämisen tai kierrättämisen kulttuuria, sillä olen aina elänyt näin, ja lienee siksi en edes osaa oikein hakeutua uuden mediavälitteisen elämäntavan pariin.

Tiedän suuren osan ystävistäni käyttävän fasebookia. Itse olen jättäytynyt syrjään, sillä en pidä siitä nopeudesta millä säännöt ja käyttämisen tavat kyseisellä alustalla muuttuvat. Ehkäpä sosiaalinen alusta, jota voisi itse tarkasti säädellä, sopisi itselleni nykyisiä vaihtoehtoja paremmin ja ehkä sitten uskaltautuisin kokeilemaan uutta viestinnän tapaa. Media-identiteettiäni kuvailisin varovaiseksi ja mielellään syrjään vetäytyväksi, sillä arvoni ja asenteeni johtavat helpommin torjumaan kuin samaistumaan uusiin tapoihin.